Kello on kohta yksi yöllä, mutta oon niin tunnollinen bloggeri, että päivitän teille, vaikka huomenna aamuna pitääkin hertätä aamulla aikasin, koska lähtö on EUROTOURILLE <3 12 päivää, 5 maata ja noin 50 ihanaa vaihtaria <3
Mulla on kuitenkin kuulumiset äitin ja Annin vierailun jälkeen ihan kertomatta! En pysty ees muistaa kaikkee, joten kerron teille ihan pintapuolisesti niistä asioista, joista on kuvia. Eli koulukavereitten kanssa jutskailusta ei oo kuvia, mutta ollaan tehty kaikkee mm. tivolista melomiseen asti. Melominen oli kauheeta, koska kuulemma ei voi meloa ilman, että kaikki on ihan litimärkiä :D
Maanantaina kun äiti ja Anni oli lähteny, mentiin lounastamaan bägeleillä mun parhaitten ranskakaverien Zoén ja Yasminen kanssa. Namskin, hyvää oli ruoka ja seura <3


Lauantai oli oikee vauhtipäivä, koska aamupäivällä meillä oli rally mun klubin kaa eli harhailtiin pitkin kaupunkii ja koitettiin tietää ja löytää vastauksia kysymyksiin Nantesista. Lounastelu tapahtui yhen Master Chef-kisailijan ravintolassa, oli niin hyvää <3






Lauantai-iltana mentiin kaupungille Manonin kanssa pitaa syömään ja katsomaan karnevaali-kulkuetta!


Joka torstai joku meidän luokkalaisista valmistaa välipalan meidän tuplaranskantunnin väliin, ja tällä kertaa se olin mä! Tein maailman parhaita pikkuleipiä, ja kyllähän niistä paljon tykättiin :) Ranskanope kysy reseptiä :D

Pääsiäisen viettoon lähettiin Pariisiin hostien kanssa. La-ma vietettiin hostien (vanhemmat + kaksoispoika ja -tyttö), toisella puolella Ranskaa asuvan hostisiskon ja sen belgialaisen poikakaverin kanssa (molemmat oli Perun pääkaupungissa kaks vuotta sitten vaihdossa) ja hostäitin sisko perheineen. Otetiin ihanan rauhallisesti, käveltiin, syötiin hyvin, käytiin Palais des découverts (löytöjen palatsi):issa,..














Psstt!! Laitan ajastukselle kaks muuta postausta :)