Tänä vuonna meillä ranskavaihtareilla oli tuuria, koska meidän kohdalle sattu joka toinen tai kolmas vuosi järjestettävät "les journées rotariennes jeunesse" - "Rotaryn nuorisopäivät" eli perjantai - sunnuntai Pariisissa 500 vaihtarin voimin! Meidän district lähti aamulla bussilla matkaan, Pariisiin saavuttua meillä oli eka kaks tuntia vapaata aikaa Montmartrella. Kuvista näkee noi meidän piirin huikaisevan tyylikkäät turkoosit huivit, että erotutaan varmasti porukasta :D Nelli sai kunnon kiljut aikaseks, kun löydettiin suomalaisten Heidin ja Peterin piiriläisiä, sitten kunnon Suomen lipun kanssa metsästys ja kyllä me sitten toisemme kohta löydettiin. Yhtä ihania, räiskyviä kohtaamisia oli ton viikonlopun aikana pal-jon! Ei oo parempaa tunnetta, kun pitkästä aikaa (kaks viikkoo bustrippiläisistä erossa oli tosi pitkä!) näkee jonkun ihanan ihmisen ja pääsee pitkästä aikaa halaa <3 Näin siis kävi esim kun päästiin meidän hostellille, jossa ootteli muutama muu piiri :) Illalla tutustuttiin muihin samassa hostellissa oleviin ihmisiin (oli kolme tai neljä hostellia), illallistettiin ja Johanna, joka oli edellisenä päivänä täyttäny juuri 18 vee, sai meiltä ranskattarilta osoitetun lahjan :) Ja ainiin, meidän suihku ei vetänyt vettä, joten saatiin vettä huoneeseen asti. Ei ollu kauheen palveluhenkistä porukkaa töissä, aika törkeesti ne huutonauri ja valitti että me olttin se ongelma eikä itse suihku yhden aikaan yöllä, kun kaks meidän huoneesta jo nukku..
|
= Passe une fin de ton sejour en France! |
|
Gabi (Brasilia) ja hippityyli! |
|
Hipit Sacre-Coeurilla :D |
|
Suomi, Kanada, Suomi <3 |
|
Viva la Finlande!! |
|
Nantesilaisuudesta saa olla ylpee jo senkin takia, että kattokaa mitä parhauksia löytyy meidän kaupoista :D Bonne nuit ma puce <3 |
|
Johanna ja equadorilainen Bernardo! Tän ystävyyden alku oli niin hauska, kun tultiin vaan portaissa vastaan, sanottiin "hola" ja jäätiin juttelee tunniksi :D |
|
J'adore les argentins <3 |
Jos perjantaina jo sydänraukkamme olivat kohtausten partaalla jälleennäkemisissä, se ei ollut mitään verrattuna lauantaiaamuun. Suunnattiin koko porukka ottamaan yhteiskuvaa Eiffelin eteen, eka tunti meni siihen, kun näit aina jokun, jota et ollu nähny ihan liian pitkään aikaan, ja voi sitä jälleennäkemistä <3
|
Valmiina päivään Pariisissa ? - rotarytakki, lippis (luojan kiitos saatiin jättää lopulta pois, huivi ja osallistujalappujuttu kaulassa!! XD |
|
Suomalaiset (paitsi Johanna, joka unohdettiin XD ) |
Sen jälkeen mentiin kuuntelee konferenssia, jossa joskut seilaajat yms ihmiset selitti, ja sen jälkeen mun unelmani eli jokiristeily Seinellä!! <3 Sitä ennen piknikkeiltiin, sitten bateau- moucheihin ja risteily meni leppoisasti huippu hyvässä säässä höpötellen ja pinssejä vaihtaen. Meidän piiri sai oottaa noin puoltoista tuntia bussia hostelliin, jonka takia miellä oli vajaa puol tuntia aikaa valmistautua gaalaa + illallista + discoa varten.
|
Au bateau - mouche <3 |
|
Jokiristeily lähti ihan eiffelin vierestä! |
Meille oli varattuna iso sali yhdestä hotellista. Luvassa oli lippukulkue, kansallislaulut, illallinen (awww Johanna et Elli, notre conversation <3 ), districtien valmistamat talent showt ja päälle disco, joka oli säälittävät 45 min, koska oltiin aikataulusta myöhässä,..Hostellilla oltiin joskus kolmen aikaan yöllä (kellojen vaihdot), ja loppujen lopuksi meitä oli aika monta, jotka ei viittiny mennä ees nukkumaan, koska ei meillä ois ollu ees kunnolla aikaa.
|
L'entrée |
|
Valitsin kuvia ulkona, joten voi ihana valikoitu teidän silmiinne :) |
|
Versailles ja Savannah Kanadasta <3 |
|
Go district 1510 (ja ihana nantesilainen/philippiiniläinen Danika) <3 |
|
Versaillesin lempisali ja Courtney (USA) |
|
Melkein kaikki hullut ihanat suomitytöt <3 |
|
Suomi - Argentiina |
|
Ihana Bea Brasiliasta <3 |
milloin teet sen kysymyspostauksen vastaushommelin ? odotan mielenkiinnolla :)
ReplyDeletejulkasen sen sitten kun on nää matka yms postaukset alta pois eli käytännössä se menee lomaan eli tän kuun loppuun, koska on heti tulossa kaikkee uusia isoja juttuja. mutta ajastan sen bustripin ajaksi, joten älä huoli, kyllä se sieltä kohta tulee. toisaalta oon pettyny niitten kysymysten vähyyteen, joten meni suurin into jo sitten siinä. mutta jos on vielä kysymyksiä, voi mennä heittää :D
DeleteEN KESTÄ !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! <3
ReplyDelete