aaltoja

MERELLÄ:

 Mun on pakko ohjata venettä tai muuten aallot keinuttaa mut uneen. Joten mä valitsen pisteen kaukaisuudesta, keskityn ja toivon, että en kaada koko venettä.  Mut ei, mulle sanotaan et hyvin menee, hyvin menee, et en oo vaan tottunu tälläseen purjehdukseen.

   Sunnuntaiaamu on tuuleton, joten täytyy odottaa myöhempään, aamupäivä vietetään Guérande-nimisessässä vanhassa, kauniissa kaupungissa ja Pen Bron:ssa, merenrannalla, myöhään iltapäivällä lounaan jälkeen päästään purjehtii. Lauantaina opin vähän, miten vene valmistellaan purhejduskuntoon, sunnuntaina enemman. Toinen kerta ohjauksen puolella sujuu jo paremmin, tykkään tästä. Tykkään siitä, miten merellä kaikki on entista iloisempia. Tykkään siitä, että tunnen aallot viela maallakin, niin kuin huvipuistopäivän jälkeen tunnen pyörityksen vielä nukkumaan mentäessakin. Mutta aallot ei huimaa, nää aallot puhdistaa ja on helpompi hengittaa.

Near the sea we forget to count the days.

TUNTEISSA:

Niin kuin meri puhdistaa ja opettaa mua, niin tekee myos itku. Torstai-ilta, mun päälla hippunen kaikki tunteita painaa tonnin. Se on henkista kasvukipua. Muistan, kun kuus veenä mun jalkoja kiristi, mä kasvoin. Ei kai henkisestikkaan voi kasvaa aina kivuttomasti. Eika meidän; jotka päätti jättää kodin löytääkseen toisen, kolmannen ja neljannen kodin maailmalta; tunteille pidä etsia syitä. Niita on liikaa tai niita ei ole, en oo tarpeeks viisas osaakseni vastata. Ranskalainen enkun tunti on mulle opettanut:

 

Now I know that there are so many streams to the river of knowledge, and one of them is to live in other lands.

-Chenjerai Hove

Perjantaina, kun tehtiin Zoén ja Yasminen kaa maailman parhaita crëpsejä ♥

PUHEESSA:

Kielikylvyssä, lupaan teille, saa varmasti roiskeita päällensä, suolaisia, väsyttäviä. On niitä ihmisiä, hetkiä, jotka painaa sun pääs pinnan alle, hyppaa kymmenesta metrista sun niskaas. Ei se haittaa. Pitää vaan muistaa, mika taso on se oikee, vaadittava just nyt. On niitä päiviä, jolloin voit kellua vedessa ilman pärskyja ja kieli kulkee kuin unelma, onko tää mahollista, että tää onki näin helppoo. Sitten on niitä päiviä, kun pää ei toimi, et muista jotain sanaa millään kielellä. Mut kun oot pinnan alla, pärskit ja koitat oppia uimaan, näät ja koet jotain paljon kauniimpaa kuin mihin oot tottunu, opit itsestäs.

Ihan halusin vaan teille tulla raottaa tällästä puolta mun elämästä. Se huono, ranskas puoli mun kohdalla on ollu tosi tosi vähäinen. Onneks. Viikonloppuna muuten, oltiin siis Mesquerissa, leivoin keksejä ja skypetin ekaa kertaa kotiin (jos ei lasketa sitä muutamaa minuuttia, kun äiti oli facessa kerran oottamassa kellon kanssa, että millon saattaisin tulla nettiin, ja soitti heti kuvapuhelun, kun kirjauduin sisään). Normaali maanantai takana, oikeestaan niin ku muutkin maanantait eli tosi hyvä. Koulun jälkeen ootin tunnin, että Zoélla (joka on siis paikallinen, mun paras kaveri täällä) loppuu koulu, mentiin niille, syötiin nutella-leipää nam, juteltiin kaikesta (oon niin onnellinen, että pystyn vuoden ranskan opiskelun ja 46 päivän täällä olon jälkeen jo puhuu ja ymmärtää näin hyvin ♥ !!) ja myöhemmin kävin uimassa. Nyt haluun nukkuu, operaatio univelat pois on käynnissä!!